Teen työkseni kiinteistönvälittäjän hommia. Ehkä mainitsin, ehkä en. Tämä on ala, josta nautin todella paljon. Saan tavata uusia ihmisiä ja työnkuva vaihtelee koko ajan. Nautin eniten just tästä vapaudesta ja siitä, että saan itse määritellä miten hoidan hommani (pyrin aina tekemään parhaani). Eilinen oli kuitenkin huippu esimerkki siitä miten hauskaa ja antoisaa tämä työ voi olla!
Yhdestä rivitalosta hyväksyttiin just ostotarjous ja kävimme omistajien luona nappaamassa heiltä allekirjoitukset papereihin. Ollaan alusta asti tultu loistavasti toimeen näiden omistajien kanssa ja juttua on riittänyt aina kun ollaan nähty. Eilinen ei ollut poikkeus.
Nimikirjoituksen hakeminen kestää yleensä viisitoista minuuttia. Meillä meni kolme. Tuntia. (hoidamme kohdetta avovaimoni kanssa)
Sovitaan vaikka että omistajien nimet ovat Matti ja Tarja. He olivat kattaneet pöydän kauniisti, keittäneet kahvit ja teet ja ostaneet paketillisen donitseja (voin myös kuvitella että Tarja on siivonnut kotiaan hiki otsalla - hänellä on taipumusta siihen). Saatiin kyllä allekirjoitus aika heti mutta jäätiin kiinni suistamme. Juttelimme kaikesta, hammaslääkäreistä kauhuelokuviin ja rap-musiikkista lasten kasvatukseen (huom. meillä ei edes ole lapsia :D)!
Kuten Tarjakin taisi sanoa, siinä seurassa on tosi helppo olla oma itsensä. Kaikki tuntui niin luonnolliselta, ihan kuin oltais tunnettu jo iät ja ajat. Ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä avovaimoni kutsuessa heidät meille syömään, että Matti ja Tarja vastasivat (hetkeäkään harkitsematta) "kyllä". Näinhän ei voi asiakkaidensa kanssa tehdä. Ei Suomessa ainakaan. Sehän on aivan luonnotonta! :)
Hassua miten näitä uusia ystäviä löytääkään! Tuntuu kuin yhtäkkiä elämääni olisi alkanut tulvia juuri oikeat ihmiset. Kaikki tuntuu niin helpolta. Hämmästyttävää. Vai onko? :)
Nyt aion olla hippi ja toivottaa kaikille lukijoille paljon rakkautta! Sitä ei oo koskaan liikaa :)
(vanha minäni kääntyy haudassaan!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti